Karhukuntaneuvosto asettaa kuntien esitysten mukaisesti hallinnonalakohtaista yhteistyön kehittämistä varten toimivat viranhaltijatyöryhmät seuraavilla toimialoilla. Seutusopimuksen mukaisiin työryhmiin kuuluvat eri kuntien johtavat viranhaltijat sekä henkilöstön edustajat
Karhukuntien eli Porin seudun kuntien seudullinen yhteistyö on ollut alusta alkaen laaja-alaista kattaen kaikki kunnan toimialat. Seutuyhteistyö on toteutunut osana valtakunnallista PARAS-hanketta siten, että sosiaali- ja terveystoimeen on muodostettu viiden kunnan yhteistoiminta-alue ja ympäristöterveydenhuoltoon on perustettu 7 kunnan yhteistoiminta-alue, johon kuuluvat sopimuskuntina Luvia, Ulvila, Eurajoki, Nakkila, Kokemäki ja Harjavalta.
Vuonna 2008 laadittua
PARAS-kaupunkiseutusuunnitelmaa työstettiin edelleen Porin seudun rakennemalliksi
yhdessä kaikkien Karhukuntien kanssa. Porin seudun rakennemallin 20202 toteuttamissuunnitelma laaditaan vuosittain.
Karhukuntahteistyön tuloksina on myös perustettu useita seudullisia yksiköitä. Seudulliseksi yhtiöksi perustettiin Porin seudun kehittämiskeskus Posek, joka vastaa kehittämistyön koordinoinnista ja seudullisesta edunvalvonnasta sekä matkailupalveluja kehittämään Porin Seudun Matkailu Oy Maisa. Nämä yhtiöt on liitetty Prizztech Oy.n 1.4.2012.
Työterveyshuoltoon on perustettu yhteinen, kunnallinen liikelaitos ja talous- ja palkkahallinnon tuottamista varten on perustettu osakeyhtiö. Kehittämistyö on tapahtunut sekä työryhmätyönä että laajemmin erilaisten hankkeiden kautta. Lisätietoa toimintakertomuksista.