Porin Seutu Hurmaa Tarjonnallaan!
Yrityksille
Porin seudun kunnissa on tarjolla edullisia tontteja
sekä monipuoliset valikoimat valmiita yritys- ja
toimistotiloja. Yrityksille on tarjolla koulutettua
työvoimaa, jonka osaamista voidaan päivittää
räätälöidyillä koulutuspalveluilla. Tarjolla on lisäksi
monipuoliset yritys- ja rekrytointipalvelut sekä vahva
teollinen perinne yhdistettynä nykyaikaiseen
elinkeinopolitiikkaan ja tuloksekkaaseen yritysten
kehittämisosaamiseen. Porin seutu tarjoaa kaiken tämän
lisäksi myös erinomaiset yhteydet maailman markkinoille
ja kaikkiin Suomen keskeisiin kasvukeskuksiin.
Asumiseen
Asuntojen hinnat ovat Porissa alhaisimpia maamme
suurista kaupungeista. Myös muut Porin seudun kunnat ja
kaupungit pärjäävät hintavertailuissa erinomaisesti.
Asuntojen hintakehitys on silti taannut niiden
reaaliarvon säilymisen. Omakotitontteja on tarjolla
kilpailukykyiseen hintaan kaikkialla Porin seudulla sekä
läheltä kaupunkikeskustoja että vähän rauhallisimmilta
paikoilta - kaikille mieltymysten mukaan.
Liikkumiseen
Porin seudulla liikkuminen on vaivatonta. Matkoihin ei
tarvitse varata ylimääräistä aikaa ruuhkien tai
liikenteen hitauden takia. Paikasta toiseen pääsee
helposti joko omalla autolla tai linja-autolla. Useimmat
palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja yksi maamme
kattavimmista pyörätieverkostoista antaa pyöräilijälle
Porissakin hyvät mahdollisuudet liikkua turvallisesti
vähän pidemmätkin työ- tai asiointimatkat.
Koulutukseen
Porin seudun peruskoulu- ja lukioverkko on kattava.
Monet ammatilliset oppilaitokset tarjoavat
mahdollisuuden jatko-opiskella haluamaansa ammattiin.
Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) monine
toimipisteineen kouluttaa nuoria insinööreistä
kuvataiteilijoihin ja tradenomeista merikapteeneihin.
SAMK:issa on mahdollisuus suorittaa myös ylempiä
amk-tutkintoja. Porin yliopistokeskus on viiden maamme
tunnetun yliopiston ja korkeakoulun verkostomaisesti
toimiva monitieteinen tiede- ja taideyhteisö, joka antaa
220 asiantuntijan voimin opetusta noin 3700:lle
opiskelijalle
Vapaa-aikaan
Meri, järvet, joet ja laajat metsäalueet antavat
monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet kaikille
luonnosta pitäville. Yyterin sannat, Merikarvian
lohijoet, Pomarkun suoalueet ja Kokemäenjoen suisto ovat
tuttuja, mutta eivät suinkaan ainoita Porin seudun
luontokohteita.Satakunnan museo, Porin teatteri,
taidemuseo, Emil Cedercreutzin museo- ja
kulttuurikeskus, Pori Sinfonietta ja Promenadikeskus
lukuisine elokuvateattereineen ovat esimerkkejä
monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Porin seutu on
vahvaa urheilualuetta. Porilaisjoukkueet ovat voittaneen
Suomen mestaruuksia sekä jääkiekossa että jalkapallossa.
Muutkin lajit yleisurheilusta purjelentoon ovat tuttuja
Porin seudun harrastajille. Oikeastaan on vaikeaa löytää
urheilulajia, jota Porin seudulla ei voisi harrastaa.
Meiltä löytyy mm. kolme golfkenttää, curlinghalli ja
maauimala.
Itselle ja vieraille
Porin seudun kesätapahtumiin voi ylpeydellä kutsua myös
vieraitaan. Kirjurinluoto Areena tarjoaa kansainväliset
puitteet lukuisille suurtapahtumille. Meillä näet
maailmantähdet ja kotimaan julkkikset. Musiikin huiput,
politiikan terävimmät osaajat ja urheilun ykköset luovat
elämyksiä. Pori Jazz, SuomiAreena, Yyteri Beach Futis,
Pori Folk sekä Lainsuojattomat-festivaali tuovat Poriin
kymmeniä tuhansia vieraita joka vuosi. Omalle väelle ne
ovat käden ulottuvilla. Porin seutu tarjoaa kymmeniä
muitakin tapahtumia joka kesä. Nakkilan tappuritapahtuma,
Ulvilan Hansamarkkinat ja Harjavallan KarmaRock ovat
eräitä esimerkkejä. Kun listaan lisätään
viinifestivaalia, silakkamarkkinoita, kesäteattereita,
bluesia ja Satakunnan kansansoutua, ollaan saatu kalpea
aavistus Porin seudun jokavuotisesta
tapahtumatarjonnasta.
|

Seudun historia
- Esihistoria
- Historiallinen
aika alkaa
-
Elinkeinoelämää nykyaikana
Seudun luonto
- Monipuolinen
luonto ja
kulttuurimaisema
- Kokemäenjoki
Huittisista Poriin
- Soiset ja
metsäiset maisemat
- Järvien seutua
- Seudun saaristo
Kuvapankki
Liikenneyhteydet |
|
Sydämelle
Suorapuheiset, rennot ja vieraanvaraiset ihmiset.
Yhteisöllisyys, vaihtoehtoisuus ja innovatiivisuus.
Porin seudulta löydät kaiken tämän. Meillä juureva
satakuntalaisuus toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa
muun maailman kanssa. Rauhalliseksi ja vaiteliaaksi
väitetty satakuntalainen on lähemmin tarkasteltuna
hiukan ujo, ystävällinen, iloinen ja vieraanvarainen
tyyni kyntäjä.
|