|
Aivan viime vuosikymmeninä uusi teollisuudenala
teknologiateollisuus on vallannut alaa Satakunnassa.
Metalliteollisuuden pääalueita ovat Porin, Rauman ja
Harjavallan ympäristöt. Sen perustana on valtaosin
telakka- ja konepajateollisuus, joiden huipputuotteita
ovat laivanrakennus ja avomeriteknologia sekä
autoteollisuuden tuotteet, robotit ja
materiaalinkäsittelylaitteet. Harjavallassa teollisuus
keskittyy erityisesti Suurteollisuuspuistoon. Siellä
toimii mm. Boliden Harjavalta Oy:n kuparisulatto, OMG
Harjavalta Nickel Oy, joka tuottaa nikkeliä ja
nikkelipohjaisia erikoiskemikaaleja, ja Kemira GrowHow
Oy, joka valmistaa pääasiassa erikoislannoitteita.
Metsäteollisuuden vahvaa aluetta ovat Euran ja Rauman
seudut, joilta löytyvät myös suurimmat paperitehtaat.
Myös Noormarkussa Ahlströmin vaikutuksesta
metsäteollisuus on edelleen yksi suurimmista
työnantajista. Sahateollisuutta on eniten Satakunnan
rannikkoseudulla.
Tekstiili- ja vaateteollisuuden keskittymät löytyvät
Huittisista ja Kankaanpäästä, mutta muuallakin
maakunnassa on nimekkäitä alan yrityksiä. Esimerkiksi
Nakkilassa sijaitsee Suomisen Kuitukankaat Oy, joka
aloitti toimintansa jo 1898. Tuolloin tehtaassa
valmistettiin erilaisia nahkatuotteita maaseudun
tarpeisiin. Nykyään pääosa tuotannosta on
kuitutuotteiden valmistusta. Ulvilassa perinteistä
nahkapukinetuotantoa luo Friitala Fashion Oy. Suurin osa
nahkapukineista menee myyntiin ulkomaille.
Euran, Säkylän ja Huittisten kolmiossa on
elintarviketeollisuuden keskittymä. Huittisten kaupungin
teollisuus on suurelta osin pitkälle kehittynyttä
maataloustuotteiden jalostustoimintaa.
Lihanjalostuksella, kuten myös marjojen ja hedelmien
jalostuksella on kaupungissa pitkät perinteet. Koko
Huittisten seutu Vampula mukaan lukien on edelleen
voimakkaasti maatalousvaltaista seutua.
Teknologian alan teollisuudella on tihentymäalue Ulvilan
ja Porin seudulla. Esimerkiksi Ulvilassa joka kymmenes
työpaikka on korkeateknologian yrityksissä.
Lähteet:
Elo, Jarkko & Ilari Kurri (1999). Satakunnan
maakuntakirja. Satakuntaliitto, Sarja A:247, Pori.
Salo, Unto (1999). Kotimaakuntamme Satakunta.
Satakuntaliitto, Sarja A: 245, Pori.
|