Seututasolla ei ole oikeudellista toimijaa, vaan toiminta
on organisoitu Porin kaupungin alaisuuteen. Kuntien oma päätösvalta on
ensisijainen. Seutusopimus määrittelee yhteistyötavoitteet, toimintamuodot,
toiminnan laajuuden ja kattavuuden sekä yhteistyön organisaatiot.
Yhteistyöllä pyritään erityisesti seutukuntaa kokonaisuutena
palveleviin ja hyödyttäviin ratkaisuihin. Tavoitteena on palveluiden
taloudellisempi ja tehokkaampi tuottaminen, hallinnonalakohtaisen
vuorovaikutuksen lisääminen, verkottumisen kehittäminen sekä seutukunnan
painoarvon vahvistaminen. Viime vuosien aikana on kuntien välisessä
yhteistoiminnassa saatu aikaan selkeitä uusia avauksia. Kuntien välisen
yhteistyön lisäksi Karhukunnat on toiminut seutukuntana aktiivisesti myös muiden
toimijoiden kanssa hanke-, ohjelma- ja edunvalvontayhteistyössä sekä
alueellisella että kansallisella tasolla. Lisätietoja
toimintakertomuksissa.
Seutusopimus (pdf, 1.7 Mt)
Toimintakertomus 2010 (pdf, 0.08 Mt)
Toimintakertomus 2009 (doc, 0.12 Mt)