|
|
Jätehuollon valvonta
|
|
Ympäristötoimi valvoo jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista, kuten jätehuollon järjestämistä sekä roskaamiskiellon ja maaperän saastumiskiellon noudattamista.
Useimmat kunnat ovat antaneet paikallisia yleisiä määräyksiä jätehuollon järjestämisestä alueellaan. Tällaisia kunnallisia jätehuoltomääräyksiä voidaan antaa esimerkiksi jätteen keräyksestä, lajittelusta, säilyttämisestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä tai käsittelystä sekä tarvittavista toimista jätteestä aiheutuvien terveys- ja ympäristövaarojen ehkäisemiseksi. Muita määräyksiä annetaan mm. yleisötapahtumista sekä rakennus- ja purkutoiminnasta.
Jätehuoltomääräyksiä ja –ohjeita löydät kuntasi sivuilta tai lisätietoja saat kunnasta.
Kaikkien kiinteistöjen tulee liittyä järjestettyyn jätekuljetukseen. Jätelain muutokset
(452/2004) tulivat voimaan 1.9.2004, mistä lähtien kiinteistöllä ei enää ole mahdollisuutta saada poikkeusta velvollisuudesta liittyä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Jätelain 11 §:n 2 momentin nojalla myönnetyt vapautukset järjestettyyn jätteenkuljetukseen liittymisestä ja jätelailla kumotun jätehuoltolain 14 §:n nojalla tehdyt päätökset kiinteistön jättämisestä järjestetyn jätteenkuljetuksen ulkopuolelle lakkaavat olemasta voimassa 1.1.2006 lukien.
Kunnalla on oikeus määrätä jätemaksu järjestämästään jätehuollosta ja siihen liittyvistä tehtävistä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Monet Karhukunnista keräävät ekomaksua, jolla katetaan lähinnä ongelmajätehuollon ja hyötyjätepisteiden järjestämistä.
|
Jätteiden hyödyntäminen ja käsittely kiinteistöllä
|
Lajittelu
Kiinteistön haltijan on huolehdittava kiinteistöllään jätteiden lajittelusta ja toimitettava ne eri jätelajeille tarkoitetuille vastaanottopaikoille.
Porin ympäristöviraston verkko-sivuilta löytyy lajitteluohjeita
asukkaille ja tietoa eri jätteiden vastaanottajista Harjavallan,
Kokemäen, Luvian, Nakkilan, Merikarvian, Pomarkun, Porin,
Siikaisten ja Ulvilan alueella.
Kotitalouksien jätteiden lajitteluohjeita »
Lisätietoja kuntien vastaanottopaikoista
JäteVaakusta ».
Kompostointi
Kiinteistöllä saa kompostoida sillä syntyvää bio-, elintarvike- tai puutarhajätettä. Komposti on sijoitettava ja hoidettava niin, etteivät haittaeläimet pääse siihen, ja ettei siitä aiheudu haju-, hyönteis- tai muita haittoja.
Lisätietoja »
|
Matkalla kierrätettäväksi?
|
Poltto
Jätteiden sekä paine- ja pintakäsitellyn puun poltto kiinteistöllä on kielletty sekä lämmityslaitteissa että avopolttona. Puhdasta puutavaraa, risuja ja oksia ja niihin verrattavaa saa kuitenkin polttaa lämmityslaitteissa. Risujen ja oksien avopoltto on asemakaava-alueilla kielletty.
Rakennus- ja purkutoiminta
Ammattimaisesta rakennus- ja purkutoiminnasta syntyvien jätteiden käsittelyssä tulee noudattaa lakisääteisiä ja kunnan hyväksymiä
rakennusjätteiden käsittelyohjeita.
Porissa rakennusten purkutyöstä on tehtävä ilmoitus Porin kaupungin ympäristötoimistolle. Tarkista
kuntakohtaiset määräykset purkutyön sijaintikunnan
ympäristönsuojeluviranomaiselta.
|
Roskaaminen
Jätelain roskaamiskiellon (19 §) mukaan ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa eikä käytöstä poistettua konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle, epäsiisteyttä, maiseman rumentumista tai viihtyisyyden vähentymistä. Roskaantuneen alueen puhdistamisvelvollisuus on ensisijaisesti roskaajalla, mutta myös roskaantuneen alueen haltija voi joutua puhdistamaan roskaantuneen alueen.
Linkit
Jätelaki (1072/1993) »
Porin Jätehuolto »
Porin
kaupungin ympäristövirasto, jäteneuvonta
|
|
|